Turvallisempi koti ja kiinteistö 

Palovaroittimien asennus taloyhtiöille Etelä-Suomessa

Koskela Safety Oy | Hämeenlinna

Toimiva palovaroitin vähentää omaisuusvahinkoja ja ehkäisee henkilövahinkoja. Uuden lain myötä vastuu asuntojen palovaroittimista on rakennuksen omistajalla, joten palovaroitinasiat kannattaa pistää kuntoon mahdollisimman nopeasti!

Teemme taloyhtiöiden palovaroitinasennukset vahvalla osaamisella ja asiantuntemuksella. Huolehdimme mielellämme töistä kokonaistoteutuksena, tarvesuunnittelusta asennuksiin ja ylläpitoon, mutta räätälöimme palvelumme aina tarpeidenne mukaan. Tavoitteenamme on aina paloturvallisuuden kehittäminen ja turvallinen koti kaikille.


Emme vain kiinnitä palovaroittimia kattoon tai vaihda niihin paristoja, vaan tarjoamme tarvittaessa asukasneuvontaa palovaroittimen käytössä ja kodin turvallisuudessa. Asennuksissa huomioimme oikean sijoittelun ohella muun muassa erityisryhmät ja -tilat. Palovaroitinasennuksen yhteydessä voimme tehdä myös esimerkiksi paloturvallisuuskatselmuksen.


Vastaamme taloyhtiöiden palovaroitinasennuksista Hämeenlinnasta käsin Etelä-Suomessa, kuten Uudellamaalla, Päijät-Hämeessä ja Pirkanmaalla. Kerromme mielellämme lisää palvelustamme ja annamme kilpailukykyisen tarjouksen! 

Ota yhteyttä

Palovaroitin­palvelumme yhdellä silmäyksellä

Palovaroitintyöt sujuvat meiltä avaimet käteen -periaatteella. Laadimme asukkaille kattavan tiedotteen asennuksista, poistamme ja kierrätämme vanhat palovaroittimet, asennamme uudet varoittimet paikoilleen ja dokumentoimme työmme taloyhtiölle. Jätämme jälkeemme vain toimivia oikein sijoitettuja palovaroittimia, emme pölyä tai muuta sotkua.

Tarve­suunnittelu

Asennus

Käyttöopastus

Paloturval­lisuus­katselmus

Huoltosopimus

Mitä palovaroitin maksaa?

Saat meiltä palovaroittimet asennettuna erittäin kilpailukykyiseen hintaan. Ota yhteyttä ja kerro perustiedot taloyhtiöstä, niin saat kattavan tarjouksen tarvittaessa jo vuorokauden kuluessa!

Optinen palovaroitin 10 vuoden akunkestolla

10 minuutin vaimennustoiminto

10 vuoden laitetakuu

Ei kilometrikorvauksia tai aloitusmaksuja

Tiesithän! Vastuu palovaroittimista siirtyy rakennusten omistajille!

Pelastuslain vuoden 2024 alusta voimaan tulleen muutoksen myötä vastuu asuntojen palovaroittimista siirtyy asukkailta rakennuksen omistajalle. Nyt käynnissä oleva 31.12.2025 asti kestävä siirtymäaika antaa rakennusten omistajille aikaa muutosten suunnittelemiseen ja toteuttamiseen. Taloyhtiöiden kannattaa kuitenkin turvallisuussyistä toimia etunojassa ja suunnitella toimenpiteitä jo nyt. Turvallisuusasioissa ei kannata viivytellä.


Palovaroittimia tulee olla vähintään yksi jokaista alkavaa 60 neliömetriä kohden / asuinkerros. Lisäksi asunnon jokaisessa kerroksessa, myös kellarissa ja ullakolla, on oltava vähintään yksi toimiva palovaroitin. Suositeltavaa on kuitenkin asentaa palovaroitin kaikkiin makuuhuoneisiin sekä muihinkin tiloihin, joissa yövytään. Lisäksi palovaroitin tulisi suositusten mukaan asentaa poistumisteille, kuten eteiseen ja portaikkoihin ja muihin korkeisiin tiloihin.

Palovaroitin on halpa henkivakuutus

Vuonna 2022 rivi- ja kerrostaloissa oli pelastustoimen tilastojen mukaan yhteensä 1 517 paloa. Suomen pelastusalan keskusjärjestön mukaan jopa puolessa taloyhtiöiden asuntopaloista, 70 prosentissa vuokrataloasuntojen paloista ja 63 prosentissa kuolemaan johtaneista tulipaloista asunnosta puuttui palovaroitin, palovaroittimessa ei ollut paristoa tai se ei joistain syystä toiminut.


Toimivalla palovaroittimella voidaan ehkäistä etenkin vakavia asuntopaloja ja osa paloista saadaan aikaisemman havaitsemisen ansiosta sammutettua alkusammutuksella jo alkuvaiheessa. Palovaroitin vähentää merkittävästi omaisuusvahinkoja ja tärkeimpänä ehkäisee henkilövahinkoja. 

Share by: